Shotgun Club, tuo liian pitkien veljesten johtama, liian monen mielestä liian omituinen, ja aivan liian harvan tiedossa oleva, ainakin osittain länsirannikolta Helsinkiin rantautunut lahja maailmallemme, josta on ainakin valitsemani levyn perusteella puuttunut post-punkin ja iskelmällisen discon kudelma. Kyseessä oleva levy on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin yksikään Suomen virallisella listalla kahdenkymmenenseitsemän ensimmäisen joukossa oleva tuote.
Levystä jää päällimäisenä kyseisen orkesterin keikkoja hieman laimeampi "mitä helvettiä täällä tapahtuu" -tunne, ja suosittelenkin mitä lämpimimmin Shotgun Clubin konsertissa käymistä jokaiselle itsensä liian vakavasti ottavalle, vähemmän vakavasti itsensä ottavalle ja sen lisäksi koko Ottawalle. Tätä laulu- ja soitinyhtyettä on pakko arvostaa suuresti pelkästään sen vuoksi, että heidän konserttinsa Tampereella oli erään musiikkilehden kriitikon mielestä ehkä paskin keikka ikinä.
Ensimmäisen kunniamaininnan haluan antaa yhtyeelle kahdesta ensimmäisestä kappaleesta, josta jälkimmäisessä mainitaan hienosti Valasranta, jonka kyllä tietävät, aivan varmasti ne, jotka tietävät. Yhtä varmasti kuin jotkut tietävät kuka on Jouko Myrrä.
Toinen ajatusvirtaani eksyvä asia levyä kuunnellessani on mahtava intro, joka käynnistää viidennen ja kuudennen kappaleen.
Jokaisesta kappaleesta, joita levyllä on 9, on julkaistu Paola Suhosen ohjaama musiikkivideo, jotka voitte ihan jokaisen ihan jokainen ihan itse etsiä YouTubesta. Paitsi ellei jaksa.
Vittu mitä jätkiä:
Mutta se tärkein, mahtavin, paras ja hienoin asia tällä levyllä on tietenkin se, että sieltä löytyy ensiyönä Lordi Stanleyn Cupin ensimmäistä kertaa 45-vuotisen historiansa aikana voittava jääkiekkojoukkue. Katso ja ihmety:
Mukavia kuunteluhetkiä kaikille toivottaen,
Oku
