No niin, taas on aika kulunut valoa nopeammin ja vinyylisoittimen neulaa kuluteltu neljän viikon ajan tässä ja jälleen onkin allekirjoittaneen vuoro valikoida uusia sointuja tuottamaan järisyttävää mielihyvää korvanystyröillenne.
Levyvalintablogimme on ollut pystyssä nyt jo pidemmän tovin ja voisi sanoa, että jo alusta alkaen mielessäni on pyörinyt eräs orkesteri, jonka levytuotantoa olen himoinnut kanssanne jakaa, mutta en ole kokenut ajan olleen tälle vielä täysin kypsä. Nyt kuitenkin, viime viikosta oppineena, ja Frengers-albumin jakamisen ilon menetettäneenä päätin tarttua toimeen ja heittää ilmoille orkesterin, ja albumin, joka jätti kerran jälkensä minuun syvemmälle kuin polttomerkki palkintonautaan: The Doors, debyyttialbumillaan The Doors.
Eleltiin kapinallista, erinäisten päihdeaineiden sekakäytön ja vapaan rakkauden kulta-aikaa. 60-luku oli ennättänyt puoliväliinsä, Yhdysvaltain ulkopolitiikka oli päin vittua ja nuorison levottomuus kaipasi vaikutteita ja janosi sekasortoa. Aika oli mitä otollisin Morrisonin, Manzarekin, Kriegerin ja Densmorin The Doorsille.
Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1967 ja se saavuttikin nopeasti suuren suosion nuorison keskuudessa. Yhtyeen mystiikka, Morrisonin mustanpuhuvat ja runolliset lyriikat, sekä kohtalaisen omalaatuinen ja ennennäkemätön lavaesiintyminen saivat laajalti huomiota ja päätyivät välillä jopa ihan oikeuden puitavaksi asti. Yhteiskunta kun ei kuitenkaan vielä ollut valmiina Morrison kaltaiselle julkisuudessa avoimen seksuaalisesti esiintyvälle henkilölle, vaikka sen kansa olikin(tiettyyn pisteeseen saakka).
The Doors on hieno albumi, pitäen sisällään nipun musiikillisia mestariteoksia, joita tuskin aika vielä vuosikymmeniin kuluttaa loppuun. Levyn tunnelma porautuu pelottavuudellaan ja kauneudellaan syvemmälle aivoihin kuin Rockefellerin öljypora märkään maahan jättäen sinne reiän, jota voi täyttää enää kuuntelemalla levyä uudelleen ja uudelleen.
Harva orkesteri, jos yksikään, pystyy samanlaiseen tunnelmointiin ja mielen vaikuttamiseen kuin The Doors.
Turussa asuessani minulla olikin monesti tapana laittaa Doorsia soimaan ja istua kuumassa kylvyssä tupakkaa ja punaviiniä nauttien, matkustaen samalla pitkälle, maailmaan, jota ei enää ollut ja aikaan, joka oli jo eletty useampi vuosikymmen taaksepäin. Samanlaista reissua suosittelenkin kaikille.
Sulkekaa silmänne ja avatkaa mielenne.
"This is the end, beautiful friend
This is the end, my only friend, the end"
-O´rava
