The Smithsin hienous luisteli tajuntani halki kesällä 2006. Kuulun siihen sukupolveen, joka on löytänyt tämän yhtyeen vasta heidän keulahahmonsa Morrisseyn soolotuotannon kautta, joka kolisi rappusia alas heitetyn virvelirummun lailla kuullessani Ringleader of the Tormentors -albumilta lohkaistun You Have Killed Me -singlen.Olisin voinut valita The Smithsin studioalbumeista tai singlekokoelmista minkä vain, mutta päädyin tähän levyyn. Valitsemallani levyllä on niin suuri määrä tunnetta soitossa, laulussa ja etenkin lyriikoissa, että se toimii vuodesta ja kuukaudesta toiseen. Etenkin talvella on hyvä lohduttautua sillä, että Morrisseylla on mennyt paljon huonommin, vaikka on kylmää ja pimeää.
Äärimmäisen taidokasta ivallista, salaivaista ja jopa arroganttia sanailua (Frankly Mr. Shankly, Cemetry Gates), sekä epätoivoa ja suurta surua mutta myös hieman toivoa (Never Had No One Ever, I Know It's Over ja There Is A Light That Never Goes Out)
Johnny Marr on yksi ehdottomia suosikkejani kitaristina ja tältäkin The Smiths -levyltä löytyy niin järjettömän hienoa kitarointia, ettei paremmasta väliä. Oasiksen Noel Gallagherin sanoin: "There's nothing he can't do with the guitar. The man's a fucking wizard."
-Oku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti