torstai 1. joulukuuta 2011

Empire Of The Sun - Walking On A Dream (2008)



Viime kesänä, noin muutaman kuukautta sitten, suotuisasti lämmittävän auringon helliessä Helsingin katuja, Flow-festivaali tarjoili vierailijoilleen lempeitä säveliä monen nautinnollisen hyvän artistin toimesta.
Monikin näistä artisteista oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, myös kyseinen Empire Of The Sun.
Tämä artisti kuitenkin lämmitti mieltäni enemmän kuin taivaalla helottava aurinko, vaikka silloin mollukka taisikin olla jo nukkumassa, mutta kuitenkin.

Eli tässä sitä nyt sitten ollaan ja kyseisen artisin debyytti, ja toistaiseksi ainoa olemassa oleva albumi "Walking On A dream" saakin toimia allekirjoittaneen tämän viikon levyvalintana arvostetulla ja paheksuntaa herättäneellä "Viikon Levyvalinta"-blogillamme.

Wikipediasta lainattua:
Empire of the Sun on australialainen  elektronista ja tanssimusiikkia soittava yhtye, jonka muodostavat Luke Steele ja Nick Littlemore. Yhtyeen nimi tulee vuonna 1984 julkaistusta J. G. Ballardin romaanista Auringon valtakunta

Mielestäni yhtyeen tyyli on ainutlaatuinen ja hyvinkin kiva tuulahdus maailman musiikkirintamalla, joka on jo aika täynnä kaikenlaista samanväristä paskaa, vaikka sen kummemmin tarkoitus ei olekaan arvostella näitä levyjä tai artisteja, todettu nyt kuitenkin tämä(kin) epävirallinen fakta.

Suosittelen kovasti kyllä kyseistä albumia, se kun tuntuu sopivan tilanteeseen kuin tilanteeseen mainiosti, oli kyse sitten illanistujaisista, kynttiläillallisesta tai kiihkeästä rakastelusta.

Ei muuta kuin ämyrit täysille, viiniä huulille ja sulosäveliä hellimään aivoja.

Rakastavin terveisin, tuo yksi pehmeistä kansalliseläimistä:
O´rava.









2 kommenttia:

  1. Jes jes! Tää on niiin hyvä albuuumi! =)

    VastaaPoista
  2. voi joonas rakastavia terveisiä itelles vaan oot ihana c: ♥ keikkaaa heti!

    VastaaPoista