The Offspring - Smash (1994)

No niin, näin joka vuotisen kevätpörriäisen ilmestymisen ja valitettavan joka vuotisen kaamoksen poistumisen kunniaksi, päätin seurata bändimme nuorimman jäsenen, eli Tiskari Olkasen hiilijalanjälkeä ja hypätä aivan helvetin suuriin saappaisiin tämän kertaisella levyvalinnallani.

Ne, joilla ei nyt ole pienintäkään odööriä mistä minä höpötän, niin teille kerrottakoon armollisesti, että Oku valitsi meille taannoin Nirvanan "Nevermind"-albumin ja tällaisia klassikkoteoksia valitessa tähän rokkipoliisien luettavaksi vallitsee aina hyvinkin suuri riski. Riskejä on kuitenkin joskus otettava, koska tuskin ilman niitä metsäjäniskään löytäisi itselleen miniporkkanoita viekkaiden ja nälkäisten kettujen keskellä. Tällä viikolla putkiradiosta kajahtaakin siis The Offspringin aivan järjettömän kova lätty: Smash.

Sittenpä aikakoneeseen ja matkamittariin 90-luvun puoliväli. Aikaan, kun kesät olivat vielä lämpimiä ja kolmiraitaverkkareita koristivat napit. Hetkeen, jolloin istuimme kaverini huoneessa ja kuulin ensimmäistä kertaa radiosta Smash-albumilta lohkaistun singlejulkaisun: Self Esteem.

Eihän minulla tietenkään ollut mitään vi*un aavistusta mikä bändi oli kyseessä, enkä tiennyt mitä biisissä lauletaan, mutta rakastuin kuitenkin biisiin kertaheitolla ja alle 10-vuotiaan englanninkielen taidolla opin sanat biisiin kuitenkin noin 3:ssa minuutissa(Ainakin kertosäkeeseen, jossa laulettiin kovasti Veijosta.)
Kyseisen biisin musiikkivideon nähtyäni, intoni kasvoi entisestään. Olinhan aloitteleva skeittari. Ja kaiken päälle, pitkätukkainen kun olin, jostain syystä ihannoin ja kadehdin aivan äärettömän paljon laulaja Dexter Hollandin tämän aikaista tukkamuotia, koskaan sellaista itselleni kuitenkaan saamatta. Luojan kiitos, nyt kun vanhemmalla iällä tätä tarkemmin ajattelee.

Kaikki tämä johti sitten siihen, että eipä aikaakaan, kun omista stereoistani pauhasi Smash-albumi (C-kasetilta, tietenkin) järjettömällä volyymitasolla herättäen pelonsekaisia tunteita äidissäni. Nuori kloppi kun olin. Noh, ehkä äiti sittemmin järkyttyi kuitenkin hieman enemmän, kun kävin läpi hyvinkin kyseenalaista eurotrance-vaihetta elämässäni, koska The Offspringin julkaistua Ixnay On the Hombre-albumin, äitini hankki sen minulle enemmän kuin mielellään.

Se muisteloista.

Smash, albumi, joka ei varmasti ole tuntematon kenellekään, tai ei ainakaan pitäisi olla, löytyy edelleen levyhyllystäni. CD-muodossa nykyään tosin, ja aina silloin tällöin tähän levyyn on hyvä palata. Ehkä jopa ihan muistutuksena siitä, että The Offspring on oikeasti tehnyt joskus myös hyvää musiikkia.
Kukapa ei voisi väittää edelleen fiilistelevänsä silloin tällöin Come Out And Play:n huvittavan hyvää kitarariffiä, Self Esteemin mukaansa tempaavaa kertsiä tai vaikkapa Bad Habit:in puhelauluosuutta.
Minä en ainakaan.

Mutta, sen enemmittä jaarituksia, palatkaapa tekin hetkeksi menneeseen ja nauttikaa annos aivan loistavaa räminää ja laittakaa ämyreistänne raikaamaan tämä kyseinen levy, joka potkii varmasti jo aloitusbiisillään juuri sopivasti sinne surkastuneeseen alapäähän.
Mukavaa kevättä ja katse kohti puistokännejä. Mors.

-O´rava

Wikitriviaa:

"The Offspring on yhdysvaltalainen punk rock -yhtye. Yhtyeen perustivat kitaristi Dexter Holland ja basisti Greg Kriesel vuonna 1984 Huntington Beachilla, Kaliforniassa. Heidän lisäkseen yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluu kitaristi Kevin "Noodles" Wasserman. Tällä hetkellä rumpalina on Pete Parada. Yhtye on julkaissut kahdeksan albumia, kaksi kokoelmaa, neljä EP:tä ja kolme videoalbumia. The Offspringin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa kappaletta ja näin ollen se on yksi maailman myydyimpiä punk rock -yhtyeitä."

"Drivers are rude
Such attitudes
But when i show my piece
Complaints cease
Something's odd
I feel like I'm God
You stupid dumb-shit god-damn motherfucker!"

The Offspring - Bad Habit